perjantai 11. lokakuuta 2013

Tallilla ja jalkkis päättäjäiset

Koulussa ei ihmeempiä taaskaan. -.-

Jaa jaa joo mullahan on liput sinne 1D:n keikalle Ruotsiin 13.6.2014 ja mua saa tulla moikkaamaan en pure vaikka saatankin näyttää siltä. Eli rohkeesti vaan tervehtimään.

Tänään tallilla tulin jo niinkin aikaisin kuin kolmelta. Koska tänään on jalkkis päättäjäiset. Autoin tuossa Zoron kuntoon ja siivosin hämähäkin seitit ja karsinan seinät ja ruoka- ja juomakupin. Eilen tunnilla oli Samu niminen suokki. Sen satula oli kova kuin kivi ja nyt on perse kipeä. Tuntia ennen liikutin Miran ilman satulaa ja olihan se varmasti koomisen näköistä kun jalat oli melkein maassa (Mira on siis shettis). Mira meni hyvin ja en tehnyt mitään ihmeellistä sen kanssa. Laukkoja nostelin ja ravailin. Kerkesin menemään sen kanssa sen puolisen tuntia. Samun kanssa tunnilla oli puomeja, Samu meni ihan kohtuu hyvin.

Tänään on siis jalkkis päättäjäiset ja epäilen kun siellä jaetaan palkintoja että jään niiden ulkopuolelle. Olin nimittäin esim. koulujen välisissä suunnistus kisoissa viimeinen ajalla 44.31. HÄVETTÄÄ HIEMAN EIKÄ VAIN HIEMAN!

No mutta kerron sitten jos jotain mainitsemisen arvoista tapahtuu.

Ainiin syysloma alkaa Ensviikon keskiviikkona! Tiistaina mun pari "siskoo" (if u know what I mean?) tulee meille yöks ja me pidetään bileet. Ja syödään hyvää ruokaa ja kattelllaan elokuvia ja kuunnellaan yksdeetä ja tehään kaikkeeeee kivaaa koko päivä!

Syysloma terveisin Sassu ♡♡

2 kommenttia:

  1. onk sulla oma poni vai joku ylläpito? kiv at tekstit.

    VastaaPoista