sunnuntai 22. marraskuuta 2015

For your eyes only, I show you my heart

Heissan!

En oo vähään aikaan kirjotellutkaan, mutta oon mä hengissä vielä. Tää olis ihan tälläne kuulumispostaus, että pysytte ajan tasalla, mitä mulle kuuluu!

Koulussa ei oo tapahtunu ihmeempiä. Kokeita on nyt ihan kunnon rysä joulukuun alkuun asti. Meidän musaryhmällä on esitys joulujuhlaan ja siihen samaiseen joulujuhlaan meidän musaope on kerännyt tyttökuoron, jossa myös minä oon mukana. Musaryhmän kanssa meillä on sellanen laulu kuin Eilen luvattiin lunta. Kuoron kanssa meillä on Enkeli taivaan, Joulupukki matkaan jo käy ja John Lennonin ja Yoko Onon So this is Xmas (War is over).
Meillä oli historiassa ihan syksyn alussa sellanen tarinan kirjoittaminen Suomen sisällissodasta ja nyt viime kerralla saatiin siitä numerot ja minä sain 9,5. Tyytyväinen oon, sillä kun opettaja näytti meille arvosteluperusteita niin kyllä siinä aikalailla alko epäilyttämään, että mitähän sieltä oikeen mahtaa tulla.

Tallilla olen käyny myös ja seuravalkuissa on menny mukavasti.Ollaan päästy hyppäämään kasi- ja ysikymppiä. Missi oli tossa sairaslomalla tän kuun seuravalmennuksen aikana niin menin sitten sellaisella estetykkimammalla, Bitonka nimeltään. Se valmennus meni suhteellisen hyvin, vaikka oletin, että mentäisiin seinistä läpi (tällä tammalla on vähän innokkuutta noihin esteiisiin nimittäin). Bitonka ei itseasiassa kuumunut lähes ollenkaan ja pysyi hyvin hanskassa. Joulukuussa on vielä yks seuravalkku ja sitten ne on ohi tältä vuodelta ja itseasiassa mun osaltani kokonaan. Toi Tampereelle kulku muodostui kevätkaudelle niin hankalaksi, että mä oon päättänyt lopettaa siellä käymisen kokonaan. Tulee mun Missiä ihan hirvee ikävä. Outoa, että niin pienessä ajassa muodostaa siteen johonkin, vaikka mä vannotin ittelleni, etten enää kiintyis mihinkään. No eihän se taaskaan onnistunut :D. Suunnitelmassa on se, että palaan Kartanolle takaisin ainakin vähäksi aikaa ja sinä aikana kun siellä olen, pistetään puskaradio käyntiin ja etsitään mulle puskaponi/heppa, jolla voisin sitten maastoilla. Onhan Niihamassa ollut tosi kivaa ja oon oppinu tosi paljon Tyttelin ja Maijun kanssa ja molemmat opet on ollu ihan sika mukavia, mutta kun nyt kävi sit niin ettei vaan pystytä mua sinne mitenkkään kuskaamaan.


Miss Manley af Hvarre "Missi" #laatuja


Mä kävin Loren luona pari viikkoa sitten. Oli se ehkä vähän viisastunu viimenäkemästä, mutta kyllä se ihan yhtä junttura oli vieläkin. On se ihana, vaikka se onkin ihan pirun raivostuttava välillä. <3
Loren kanssa kuvailtiin vähän


Meidän tanssiryhmän esitys on melkein valmis! Pientä hiontaa on vielä, mutta kokonaisuudessaan se on valmis. Mä käyn siis tanssimassa Tampereella Dance Actionsilla, mutta tänkin lopetan nyt sit tähän syksyyn, etten jatka enää keväällä. Sitten on enemmän aikaa ratsastukselle ja koululle. 

Anna on taas osoittautunut varsinaiseksi aarteeksi. Hän on jaksanu kuunnella mun kaikki vuodatukset ja hää on osannu auttaa mua ongelmissa ja näissä isoissa päätöksissä, mitä mun eteeni lykkäänty tän kyyditys jutun takia. Se on jotenkin niin terapeuttista, kun jollekkin voi avautua tietäen, että sua ei lytätä tai että vastapuoli ottais jotenkin nokkiinsa niistä asoista. On se hyvä, kun mulla on Anna <3.
Hän muuten vihdoin sai mut kääntymään myös Hobittien ja Lotrin puoleen. Vaikka ne ei siltikään mene Pottereiden edelle, on ne silti hyviä. Varsinkin, koska Lee Pace (aka Caterpillar eyebrows)  ja Orlando Bloom on niin ihania. Leestä on tullu mulle uus Matt. Se ihminen on vaan niin ihana, ettei sille voi mitään. Voisin suositella teille yhtä elokuvaakin, joka sisältää paljon hyviä näyttelijöitä sisältäen Leenkin. Elokuvan nimi on The Resident ja se on Antti J. Jokisen ohjaama (!). Suomi prkl. Siinä on pääosissa Hillary Swank, Jeffrey Dean Morgan (Supernatural John) ja Sir Christopher Lee. Lee näyttelee siinä päähenkilön entistä ja nykyistä poikaystävää. Kyseessä on siis trilleri, mutta mäkin tykkäsin siitä vaikkakin en mikään suuri trillereiden ystävä olekaan. Suosittelen siis!

Tässä on siis Lee, joka näyttelee myös haltiakuningas Thranduilia

Made in the A.M. on ihana. Paras levy pojilta tähän asti! Mun lemppareita on I want to write you a song. History ja Temporary fix. Kertokaa omia lemppareitanne ja mitä mieltä ootte levystä!

Näihin kuviin ja tunnelmiin päättäisin tämän stoorin!

Xx Sara


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti